Päiväni alkoi
aamuseitsemältä keikkapaikalle suunnistamisella Tukholman
metrotunnelien sokkelosta. Matkustin syyslomalla naapurimaahan
uusiseelantilaisen naislaulajan Lorden keikalle. Olen
rakastanut hänen musiikkiaan ensimmäisestä albumista lähtien,
jonka sain syntymäpäivälahjaksi vuonna 2013. Siitä on tultu pitkä
matka tähän päivään, ja lienee tarpeetonta kertoa, että odotinn
konserttia innolla.
Jonotustunteja
kertyi kevyet kymmenen, minkä ansiosta minä sekä ystäväni
pääsimme eturiviin. Päivän aikana tutustuin muutamaan muuhun
suomalaiseen, eikä jonotusaika käynytkään pitkäksi hyvässä
seurassa. Keikan järjestely sujui aiempiin keikkakokemuksiin
verrattuna todella hyvin, vaikkeivat kaikki fanit olleetkaan
yhteistyönhaluisia. Jonotusnumeroiden järjestystä noudatettiin
meidän onneksemme hyvin ja järjestyksenvalvojat jakoivat katsomoon
vettä sekä ennen konsertin alkua, että sen aikana.
Lämppäri
oli valittu todella hyvin omaan makuuni, sillä olin kuunnellut hänen
kappaleitaan jo ennen kuin tieto lämmittäjäesiintyjästä
julkaistiin. Tunnelma salissa koheni heti Khalidin
ensimmäisestä biisistä lähtien. Hän oli todella energinen
persoona ja se tarttui nopeasti yleisöön.
Itse pääesiintyjästä
voisin jaaritella loputtomiin, mutta tekstistä tulisi kritiikin
sijaan ylistys. Keikan visuaalinen toteutus oli todella silmää
miellyttävä ja niihin kuuluvat asujen vaihdot toimivat hyvin.
Muutamassa hitaassa kappaleessa esitystä säestää kaunis
tanssipari. Pidin siitä, että Lorde lauloi paljon kappaleita
vanhemmaltakin albumiltaan ja lisäksi muutaman coverin.
Tämä konsertti
rikkoi menestyksekkään putkeni konserteista, joissa en ole itkenyt,
siinä hetkessä kun suurin roolimallini piti herkän spiikin
hylätyksi tulemisen pelosta –
kolmen metrin päässä minusta.
Lorden kontakti
yleisön kanssa yllätti myös positiivisesti, hän kertoi päivästään
Tukholmassa, otti vastaan yleisön lavalle heittelemiä esineitä
kuten ruusuja ja paidan, ja tuli yhden kappaleen ajaksi seisomaan
korokkeelle aivan barrikadin (eturivin ja lavan erottavan aidan)
eteen. Moni artisti ei luota yleisöön niin paljon, että tulee
kosketusetäisyydelle.
Viimeisen biisin
aikana yleisöön leijailleet tähden muotoiset konfetit kruunasivat
koko illan ja jäivät muistoksi paidan sisältä aamulla
löydettäviksi. Yleisesti tuo päivä ja koko konserttikokemus oli
loistava ja suoraan sanottuna yksi tähänastisen elämäni
parhaimpia päiviä, en minä totta tosiaan joka tiistai itke
onnesta.